"Hmm... Maistuukohan tämä edes hyvältä? Sanomalehtien ruoka-ohjeisiin ei aina kannata luottaa."

Ailill touhusi juustopadan kanssa keittiössä, kun Ryuu vaihteeksi katsoi Edwardin perään. Poika oli vikkelä, ja oli muutamat kerrat jo säikäyttänyt vanhempansa kiipeämällä yläkerran rappusten puoliväliin.

Illalla perheenäidillä oli kuitenkin aikaa tehdä mielipuuhaansa, -hoitaa puutarhaa. Joskin asutus oli hieman vääränlainen kylmänä syysiltana. Edward oli jo laitettu nukkumaan, ja Ryuu oli toisella puolella pihaa kastelemassa ruusuja. Ailillin ainoana seurana siis oli kasvit, ja vieressä tuimasti vahtiva herra Linnunpelätti.

Parilla oli kuitenkin myös aikaa toisillensa, aina illalla, Edwanrin nukkuessa ja kukkien ollessa hyvin hoidettuna. Ailill oli todella iloinen, että oli löytänyt Ryuun, ilman häntä hänellä tuskin olisi edes lapsia. Saatikaan miesystävää. Ainoa mikä naista ihmetytti, oli Edwardin pahuus. Ryuussakin hän aisti pahaa, mutta se oli haudattu syvälle sieluun.

Muutamien kuukausien kuluessa Ailillin vatsa oli jo selvästi pyöristynyt. Uusi pienokainen oli siis tulossa Edwardille seuraksi. Tästä lapsesta Ailill oli hyvin iloinen, ei sillä etteikö hän olisi ollut iloinen Edwardista, mutta testien mukaan hän odotti tyttölasta.

Tytön tuloa valmistellessa vanhemmat jättivät välillä Edwardin vahtimatta. Poika oli tosin todella kiinnostunut pikkuisesta suvussa kiertäneestä pianosta, enemmän kuin talon joka kulmaan kuolaamisesta.

Ryuu sai päähänsä vaihteeksi tutkia kirjaa, jossa opastettiin tekemään tyttövauvalle sopiva sänky. Hän hämmästeli, miksei hän voisi tehdä samanlaista kehtoa kuin Edwardilla oli, vain maalaisi sen eriväriseksi. Ailill oli toista mieltä, sängyn pitäisi poiketa Edwardin sängystä mahdollisimman paljon.

Talvi teki tuloaan, joten Ryuu päätti opettaa Edwardin kävelemään ennen sitä. Olisi hauska seurata lumessa kaatuilevaa taaperoa. Samalla Ryuu valmistautui siihen pulkkamäkirumbaan, joka tulisi Edwardin kasvaessa. Selkähän siinä kipeäksi tulee...

"Ailill... olen miettinyt, menisimmekö naimisiin ennen talvea? Romanttiset syyshäät!" Ryuu ehdotteli vaimolleen into piukassa.

"Hyvä idea, tuskin maltan odottaa. Tytön, Nomen, laskettu aika on syyskuun lopulla. Onko lokakuussa liian myöhäistä?"

"Ei tietenkään... Parempi vain, että Nome syntyy ensin. Muuten hääpuvun valitseminen saattaisi olla vaikeaa!"

Molemmat repesivät nauruun.

Ensimmäiset syyssateet tulivat, mutta Ailii päätti silti mennä kesävaatteissa ostamaan vaatteita Ryuulle, Edwardille sekä syntymättömälle Nomelle. Kun hän saapui paikalle, kauppaa oltiin sulkemassa. Kiltti myyjä päästi silti litimärän ja kylmissään olevan naikkosen ostoksille. Olihan hän maksava asiakas, oudosta ulkonäöstään huolimatta.

Aamulla Ailillin synnytys sitten alkoi. Tällä kertaa se oli kivuliaampi, ja Ailill huusi tuskissaan. Ryuu kurkki nurkan takaa, mutta piiloutui sinne aina kovimpien huutojen aikaan. Tuo meteli rikkoi korvat.

"Nome! Oletpa sinä suloinen pikku tyttö... Ihanaa että se on o-" Ailillin sanat keskeytyivät huomatessaan toisenkin lapsen pyrkivän ulos.

Tähän ei oltu varauduttu. Kaksi lasta olisi riittänyt ihan hyvin. "Miksei lääkäri kertonut, että saan kaksoset? Jos meillä ei olisi eläkesäästöjä, emme saisi tälle lapselle, Nerille, kehtoa tai ruokaa!!"

"Voi ei." Ryuu läpsäisi otsaansa. "Ei kolmatta lasta."

Neri oli blondi, ja Nome omituisesti aivan vitivalkohuiksinen. Molemmat tytöt olivat kauniita. Identtisiä huulia lukuunottamatta.

Nome pääsi heti isän syliin nukkumaan. Tyttö oli suloinen, ja puristi Ryuun olkapäätä voimakkaasti.

"Vahva tyttö... Sinusta tulee taatusti samanvertainen Edwardin kanssa..."

Lopulta saatiin pieneen lastenhuoneeseen myös toinen kehto. Ainoa riesa oli tietenkin iloinen isoveli Edward. Poika soitti riemuissaan pikkupianoaan kaksosten koittaessa nukkua. Voi raukkoja.

"Lupaan olla rehellinen sinulle, ja rakastaa sinua aina." Ryuu sanoi lempeällä äänellä.

"Minä lupaan luottaa sinuun, ja toivoa aina parastasi. Lupaan myös auttaa sinua arjen töissä, tottakai myös rakastaa." sanoi Ailill perässä. Tämä oli tärkeä päivä niin Ryuulle kuin Ailillekin.

Aishiteru.<3

"Mmmwwhh!" Ailii peitti suunsa, tämä oli sitä hääpilailua, vai? Kaksinkeskeiset häät saivat potkua, ainakin Ryuun mielestä. Ailillin sotkeutunut hääpuku ja levinneet meikit eivät tosin tehneet ohikulkevaan vanhukseen kovinkaan suurta vaikutusta.

Mutta nuoripari vain nauroi. Pääasia, että heillä oli hauskaa. Olihan se heidän hääpäivänsä.

Ryuu peitteli Nomen. Jokin Nomessa oli Ryuun mielestä niin viehättävää, jotain joka vei sydämmen. Tytön jäinen katse, iloinen hymy ja lumenvalkoinen iho oli loistava yhdistelmä.

"Hyvää yötä, pikkuinen."

Vuosien kuluessa Edward oli kasvanut isoksi pojaksi. Isoksi ja komeaksi pojaksi. Pian pojalla alkaisi koulu, varmasti hän saisi monta tyttökaveria, muuten oudosta ulkonäöstään huolimatta.

"Äiti hei, saanko mä nallekarkkeja?" oli Edwardin useimmiten kysytty kysymys.

"Saat, käyn hakemassa!"

Myös kaksoset olivat kasvaneet todella suloisiksi tytöntylleröiksi. Nome oli aina iloinen, vaikkakin hiusten äkillinen värinmuutos ihmetytti Ryuuta ja Ailillia.

Neri oli taas hiljainen, omiin maailmoihinsa uppoutuva tyttö. Neri poikkesi sisarestaan vain paksuilla huulillaan. Ja tietysti kampauksellaan, ja erilaisella persoonallaan.

Nomen opetus tuntui toivottomalta. Tyttö oli todella itsepäinen, ja eristäytynyt vanhemmistaan. Neri taas oppi kaiken huijauksessa, ja pakeni sitten nurkkaan taas vaipumaan omiin ajatuksiinsa.

"Sanos nyt 'äiti'!" Ailill kannusti Nomea. Vastaus oli aina sama.

"Ei Nome halu..."

Perheeseenä päätettiin hankkia pikkuinen kissanpentu, Edwardille ja tytöille seuraksi. Pentu oli uros, ja nimeltään Woodie. Edward oli katsonut liikaa Snoopya, mutta päätti silti lyhentää "Woodstockin" "Woodie"ksi.

Ensimmäinen koulupäivä, ja Edwardia hymyilytti kovasti. Vaikka bussissa olevat tytöt tirskuivat hänen ihonvärilleen, ja pojat vaatteille, poika ei välittänyt. Sentään hänet oli hyväksytty kouluun, vaikka hän oli puoliksi Amenialainen! (Amenia=planeetta, jolta Ailill on kotoisin)

Edwardin mennessä kouluun Woodie jäi aina yksin. Pikkuinen pentu ei voinut oikein muuta, kuin leikkiä lankakerän kanssa koko päivän.

"Odotahan vain, Woodie, tulen koulusta kolmelta!" Edward oli sanonut. "Sitten saat kuulla, kuinka minulla on mennyt, ja voimme leikkiä pihalla! Eikä tällä kertaa oteta kaksosia mukaan ollenkaan!"

Edward oli kuitenkin löytänyt koulusta uuden kaverin, häntä melkein kuusi vuotta vanhemman tytön, joka sanoi tuntevansa Edwardin isän. Tyttö, joka oli esittäytynyt Rydiaksi tuli siis kyläilemään, katsomaan veljeään.

Edward oli salaa hieman pihkassa viidesluokkalaiseen Rydiaan, ja näytti siltä, että tunne olisi molemminpuoleista. Rydia oli kaunis, Edward komea.

Mutta Rydia halusi tavata veljensä, jota ei ollut nähnyt melkein kahteentoista vuoteen.

"RYUU! Oletko jo noin iso??" Rydia huudahti ja heittäytyi yllättyneen näköisen Ryuun luokse. "Mitä tarkoitat? Tunnemmeko me..?" Ryuu kysyi hieman vaivautuneesti. Kuka tuo pikkutyttö oli?

"Etkö tunnista minua, voi, olen nähnyt sinut vain valokuvista." Rydia jatkoi.

"Niin... sanoisitko nimesi??" Ryuu kysyi, ja katsoi tyttöä odottavan aikuismaisella ilmeellä. "Et siis tunnista minua... Olen Rydia. Rydia Knight, pikkusiskosi. Umeko vei sinut luotamme, kun olit pieni. Minäkin olin pieni. Aivan vastasyntynyt." tyttö selitti.

Ryuun hämmästynyt ilme yhdistettynä itkuisiin naurahduksiin - hänen siskonsa oli elossa, siis myös hänen vanhempansa.

"Katsokaa minua!! Katsokaa!" Edward huusi iloisena, ja heitti kärrynpyörää. Nome hurrasi, mutta Neri katsoi hiljaisena taustalta. Tytöt olivat kasvaneet hurjasti, ja hekin menisivät pian kouluun, Edwardin ja Rydian seuraksi.

"Hei Nome. Mennäänkö sisälle juomaan kaakaota ja leikkiin barbeilla?" Neri ehdotti. Nomen hiukset olivat taas ihmeellisesti vaihtaneet väriä, ne olivat todellakin valkoiset. Se mistä tuo tuli, olikin arvoitus. Ailillinkaan puolella kukaan ei ollut ollut valkohiuksinen.

"Katso nyt heitä, Ryuu. Lapset ovat jo isoja, ja Edward on kohta jo yläasteella. Kuinka nopeasti tämä aika oikein kuluukaan..." Ailill huomautti kesken 'idyllisen' iltapäivä-lastenvahtimis-teen aikana.

"Niin... äskenhän Edward vielä oli pikkuinen taapero, eivätkä kaksoset olleet vielä syntyneet." jatkoi Ryuu. Miten hyvin heillä tähän asti oli mennyt, ja kuinka paljon aikaa oli kulunut. Eikä Ryuun tehtävästä ollut tietoakaan.

Taas tylsä koulupäivä... Vaikka onhan koulussa Edward... ja hänen kaksi sisartaan. Mutta oppiaineet... Olisikohan sittenkin pitänyt suostua äidin ehdotukseen, ja vetäytyä koulusta ja opetella kaikki itse..?

Puhelimen sointi sai Rydian kuitenkin kääntymään toiseen suuntaan. Kukaohan se oli? Voisiko se olla Ryuu...

"Hei, Rydia. Tiesin että vastaisit." matala miesääni puhui. Rydi ei tuntenut ääntä. "Kuka olet??" hän kysyi tomerasti. "Voi, eihän MINUN henkilöllisyydelläni ole mitään väliä. Sinustahan tässä on puhe. Tiedäthän sinä Edwardin... Ryuun, veljesi esikoisen. Niin... ajattelin ehdottaa... Kun välinne näyttävät niin lämpimiltä... Voisitko hoitaa hänet pois päiviltä? Poika ei nimittäin oikein suju tarinani kulkuun..." mies jatkoi. Rydia hätkähti. Jaa hänenkö pitäisi tappaa Edward? Edward, josta hän niin piti. "EN! Minä en tapa Edwardia! Pidän hänestä niin..." Rydia kiljahti puhelimeen, ja heitte sen maahan samalla juosten pikaisesti koulubussiin.

"Rydia... Rydia? Voi sinä pelkuri. Etkö ymmärrä, Edward tulee tuhoamaan elämäsi, ja myös oman ja muiden perheenjäsentensä elämän. Tapa hänet, Rydia."

Dawn ja Hideki eivät olleet vanhenneet yhtään. Hehän olivat vampyyrejä. Muutaman kerran heitä oltiin ahdisteltu, naapurit, jotka vaativat eläviä eläimiä, ja puremattomia ihmisiä. Erityisesti Rydiaa oli järkyttänyt semmoiset ihmiset, jotka tulivat terävien keihäiden ja puukeppien kanssa.

Mutta elämä jatkui, eikä näiden kahden rakkaus ollut mihinkään haihtunut.

Yöllä Rydia oli kuin toinen ihminen. Hän käveli huojuen, ja katsoi tyhjään. Ulkona usein haahuileva Saggoth-susi olikin Rydian yksi parhaista yökavereista. Aivan kuin hänen sielunsa olisi revitty yöksi pois hänen ruumiistaan, ja aamulla se taas pakenisi takaisin Rydiaan. Tyttö oli kuin helposti ohjailtava marionetti-nukke.

Hän kävi usein kylvyssä, ja hyräili kaunista, mutta haikeaa sävlemää.

Rydia kaipasi veljeään suunnattomasti, ja halusi tavata tämän uudelleen ja uudelleen, vaikka Dawn käski pysymään erossa hänestä.

Tylsinä päivinä Rydialla ei ollut muuta luettavaa kuin huumpuukirakkausromaanit ja tietokirjat. Hän sai aina olla yksin, ei ketään kaveria, ja vanhemmat nukkumassa.

Kunpa Ryuu vielä asuisi täällä. Kunpa voisin korvata ne kauheat päivät niin, että olisin viettänyt ne Ryuun kanssa. Tai edes jonkun toisen sisaruksen kanssa.

"Hei! Sinulla on ihanat vaatteet... Voisitko auttaa minua valitsemaan itselleni hieman parempia kuin nämä rytkyt?" Rydia kysyi hänen mielestään kivasti pukeutuneelta naiselta.

"Kiitos kovasti. Voinhan minä auttaa... Silmiesi värin perusteella sinulle sopii oranssinsävyiset, keltaiset ja punaiset vaatteet." nainen vastasi.

Voi kun Rydia tietäisi kuinka läheinen sukulainen tuo nainen hänelle oli...

"Woodie! Voi sinä suloinen pikku kisu... leikitään! Kutikuti! Hihih!" Neri leikki Woodien kanssa. Woodie oli kasvanut hankinnasta, ja vielä kasvaisi. Neriä jännitti kovasti, minkänäköinen kissa Woodiesta kasvaisi. Ruskea se oli, sen hän tiesi.

"Oli hepokatti maantiellä poikittain, jala jallala jalajala vei! Ja se kaiveli haravalla hampaitaan...jalajalla jalajala vei!" Tytö rallattelivat, ja miettivät mitä antaisivat lahjaksi Edwardille, joka pian täyttäisi vuosia.

"Mitä jos annettaisiin veljelle rahaa! Sittenhän se vois muuttaa pois ja me saatas sen huone!"

Kieroja tyttöjä.

Edwardilla oli aina vain vähemmän aikaa Woodielle, koulu painoi niin pahasti päälle. Josuks Edward kyllä päästi Woodien jaloittelemaan huoneeseensa, mutta siellä ei ollut muuta kuin koulukirjoja ja muutamia ei-kissoja-kiinnostavia leluja.

"Haluutko kuulla salaisuuden, sisko?" Neri kuiskasi Nomelle.

"Mä oon aina valmis uusille salaisuuksille... Kerro!!"

"Musta tuntuu, että sen meidän entisen koululaisen Rydian ja isin välillä on jotain. Ei mitään semmosia pussausjuttuja, mutta ne puhuu välillä pitkiäkin puheluja, ihan kun äiti Roosan, sen sen työkaverin kaa. Vakoillaanko niitä?" Neri oli saanut selville korvaamatonta tietoa isästään.

"Kerran isi sano, että se tulee sinne keskiyöllä. Isi sano Rydialle, että se tulee ulos keskiyöllä." Neri jatkoi tohkeissaan.

"Isikö? Jos Rydia on joku treffiseuran hankkija... Mutta eihän isi petä äitii, eihän?" Nome hätäili.

"Ei... en usko... se vaikutti enemmänkin sisarusten väliseltä salakieleltä. Ne molemmat tietää minne pitää mennä, muut ei. Otetaan selvä, jooko?"

"Joo. Otetaan selvä."

Tytöt kuitenkin jättivät asian vielä hautumaan, ja menivät Edwardin kanssa leikkimään hippaa. Neri oli ehdottomasti nopein juoksija, Edward ja Nome yhtä hyviä. Edward tosin saattoi käyttää vippaskonsteja, kuten puuhun kiipeämistä tai ojaan piiloutumista.

"Takasheilla." Ryuu sanoi unisena puhelimeen. Kuka herätti hänet näin aikaisin... taino, jos kymmentä voi aikaiseksi sanoa.

"Vai Takashiko nykyään olet. Ajattelin, että olisit edelleen Knight.. Hällä väliä, olet silti viholliseni." ääni vastasi.

"Kuka olet? Ja mitä haluat? Miten niin vihollinen?!"

"Henkilöllisyydelläni ei ole väliä. Niin, olet viholliseni. Sukuni on alusta asti vainonnut Knightejä... Siksi vainoan sinua ja perhettäsi. Halusin kertoa, että loppusi on lähellä... On jotain, mitä emme ikinä anna anteeksi."

Puhelu katkesi. Ryuun sydän hakkasi. Kuka voisi vainota Knightejä? Rydiahan oli Knight... Ehkä Ryuu itsekin oli syntyperäinen Knight.

Ryuu kaivoi pölyisen, vanhan kirjan esiin. Kirjassa kerrottiin erilaisista ylimyssuvuista. Hän etsi sanaa 'Knight'.

"Knight, tässä. Näköjään sivutietoa Bradleyjen suvusta. 'Lena Knight, Knightin suvun kantaäiti. Vaihtoi nimensä Lena Knightiksi, alkuperäinen nimi Josephine Bradley. Josephinen vanhempien kuoltua hän päätti perustaa uuden suvun, samalla pettäen Bradleyn suvun, josta suvun johtaja, isosetä sir Charles Bradley oli todella vihainen. Charlesin kuoltua johtopaikan otti hänen poikansa, sir Michael Bradley, ja tämän salaperäisesti kuoltua Michaelin pojanpoika, sir Hannu Bradley, joka myöhemmin on tunnettu nimellä Hannu Ruusula. Kirkonkirjojen mukaan Hannu Ruusula meni naimisiin Miracle Knightin kanssa, joka oli Josephine Bradleyn viimeinen lapsi.' Jo on ihmeellistä... ettäkö minä olisin sukua Bradleyille?"

Edward näki talon ohi kävelevän kauniin tyttösen, ja meni tervehtimään tätä. Tyttö esittäytyi Boleslava Demlaksi, ja kertoi olevansa kotoisin Venäjältä.

"Minua voi... tai oikeastaan pitää sanoa Boleksi, tai Avaksi, aivan sama. Boleslava on niin pitkä ja hankala nimi." Boleslava selitti. Edward näytti ymmärtävän, ja esittäytyi itsekin.

Lehdenhaku jäi tyystin kesken, kun Edward jäi tuijottamaan Boleslavaa. Pian tytön oli kumminkin lähdettävä, Edward tosin sai hänen numeronsa talteen, Boleslava nimittäin suostui auttamaan Edwardia läksyissä.

Edward oli kasvanut hurjasti viimeisen vuoden aikana. Hänestä oli tullut komea nuorimies, ja hyvin itsenäistynyt, eristäytynyt ja rauhallinen. Siksi Edward halusikin oman kodin, ja asua itsekseen. Vanhemmille se kävi hyvin, muutenkin niin pieneen taloon saataisiin lisää tilaa.

Myös Woodie oli kasvanut. Kattin väri oli haalentunut, ja tietty se oli myös lihonut. Neri piti siitä silti, ja koulun lemmikkipäivänä hän vei Woodien mukanaan. Kisu sai uusia tuttavuuksia papukaijoista, koirista, kilpikonnista, kaneista ja marsuista.

Synkässä, pelottavassa talossa kummitteli usein. Lastenhuoneen hengen lempipuuhaa oli pikkupianon soittelu, ja korvia riistävä itkeminen. Huoen oli tyhjillään. Viimeksi siellä oli nukkunut Ryuu.

"Äiti... eikö minun kannattaisi ajatella yliopistoa? Jos menisin sinne Mustakujan asuntolaan asumaan, ja Korppilahden yliopistoon opiskelemaan? Sieltähän on ihan kohtuumatka tännekin." ehdotteli Rydia nauravalle äidilleen.

"Vai opiskelemaan? Ajattelitko, että vampyyreistä tulisi jotakin? Hah, enpä usko. Mutta kuten tahdot... voisihan sinut sinne ilmoittaa." Dawn vastasi, ja katsoi tytärtään punaisilla, kiiluvilla silmillään.

"Kiitos äiti, mitä muuten tarvitsen sinne mukaani? Mietin, että voisinko lähteä mahdollisimman pian."

Molemmat nousivat pöydästä. Dawn katsoi Rydiaa, joka ajautui hypnoosiin äitinsä katseesta.

"Et tarvitse muuta... vain vampyyrin voimat, ja öisen elämän!" Dawn sanoi ja puri Rydiaa.

"Olenko minä... Vampyyri?!" hän kysyi hätääntyneenä. Valitettavasti vastaus oli kyllä.

Punaiset silmät sopivat Rydian olemukseen, korkeat, äitinsä mukaan 'kreivitärilliset' poskipäät korostivat hänen itä- länsimaista ulkonäköään.

"Apua, kohta mä lennän varmaan kuuhun asti! Hidasta, Nome!" Neri kiljui kun siskonsa antoi vauhtia.

"Ootpa sä pelokas. Ei tämmönen keinu riitä antamaan sulle vauhtia edes pihatielle!" Nome rauhoitteli siskoaan. Kesä oli mukava asia, etenkin kun sen sai viettää oman sisaren kanssa.

Nome oli keksinyt toisenkin hauskan kesäpuuhan. Oikeastaan kesäyöpuuhan. Hän leikki naapurin koiran, Alfredin kanssa yömyöhään. Kepinheitto oli kaikista hauskinta, ja ympäri pihan juoksu ja hippa tulivat toiseksi. Alfred oli vain niin nopea juoksija, että voitti aina hipassa ja juoksussa.

Edward seisoi uuden kämppänsä edessä. Aika iso, mutta sen oli saanut vain tuhannella simoleonilla, kalusteineen päivineen, ja vain sen takia, että talossa oli hiljan kuollut tyttö. Tyttö oli ollut samanikäinen kuin Edward, ehkä vähän vanhempi. Tytön isä ei enää koskaan halunnut nähdä mitään tyttäreensä liittyvää, ja siksi möi talon pilkkahintaan.

Ulko-ovesta sisään astuttuaan Edward saapui eteiseen/olohuoneeseen, jossa oli isot kaiuttimet ja CD-soitin, upouusi TV ja hieno sohva. Portaat johtivat yläkertaan, ja niiden vierestä pääsi sekä keittiöön että makuuhuoneeseen. Lähempänä TVtä oli ovi vessaan.

Keittiöön astuttuaan Edward repesi nauruun, -hänellä oli VAALEANPUNAINEN keittiö! Sehän oli juuri sopivaa tuollaiselle nuorelle miehelle, hahah.

Mutta autotalliin astuessaan Edwardia kohtasi yllätys. Hieno, mustavalkoinen urheiluauto! Kuinkakohan paljon sillä oli ajeltu? Edward kurkkasi sisään. Hieman päälle 500km. Auton sotkuisuudesta päätellen tytöllä oli ollut paljon ystäviä. Autossa oli mäkkärin pahvimukeja, roskaruokakääröjä ja noutoruokaa, kuten esimerkiksi hampurilaisia ja pizzoja. Ainoastaan etupenkillä oli avaamaton sushipaketti.

Läksyjen teko ei ollut sitä mukavinta puuhaa. Edward oli muutaman projektin myöhässä, eikä ollut lukenut yliopiston pääsykokeisiin. hänelle tulisi ongelmia, jollei saisi seuraavaksi päiväksi kahta projektia valmiiksi.

Töitä oli pitänyt hankkia, ja aina koulun jälkeen Edrardia tultiin hakemaan töihin. Hän olisi halunnut mennä omalla autollaan, mutta laiskana siivoajana se oli aivan sotkuinen. Eikä pienellä palkalla saanut edes tankattua noin paljon dieseliä kuluttavaa urheiluautoa.

Illalla Edward kutsui Boleslavan kylään. Tyttö selvästikin piti Edawrdista, tunne oli siis molemminpuoleista. Edward kuiski tytön korvaan, kuinka paljon hän välitti tästä. Nuoret tulivat muutenkun hyvin toimeen, ja he olivat kaiken lisäksi naapureita.

"Muuten... tiedätkö mitään tämän talon entisen omistajan kohtalosta...?" Edward kysyi, sillä tiesi Boleslavan tietävän jotain.

"Tiedänhän minä. Tytön nimi oli Maruka. Hän oli japanilainen, juuri muuttanut tähän. Muutama päivä sen jälkeen, kun olimme olleet kaupungilla shoppailemassa ja syömässä roskaruokaa, hän muuttui suoraansanottuna kotihiireksi. Hän ei suostunut tulemaan ulos useisiin päiviin. Kuukausi sitten hänet löydettiin hirttäytyneenä pihakoivuun. Itsemurhaviesti löytyi roskakorista." Boleslava kertoi itku kurkussa.

Edward tiesi ymmärtäneensä. Ne sushit olivat siis olleet Marukan.

Illan päätteeksi ja rauhoittaakseen Boleslavaa Edward moiskautti ensisuudelman tytön huulille. Boleslava hymyili, ja juoksi pikaisesti tien yli omaan kotiinsa.

Hommaa Edwardille riitti vaikka kuinka paljon. Hänen piti haravoida kaikki lehdet, hoitaa mansikat, salkopavut, munakoisot ja tomaatit sekä kukat kuntoon. Talvi teki tuloaan, ja syksyn kaunis ruska lämmitti Edwardia, hauskinta syksyssä oli kuitenkin se, että sai viettää illan Boleslavan kanssa kaakaota juodessa.

"Tiedätkös, Ava... Haluaisin tehdä sinulle jotain."

"Niinkö, mitäköhän se olisi...?"

"Hiusten tuunaaminen."

(Kuvitelkaa tähän Elvis Presleyn 'Hound Dog' X'33

"Haluatko että pidän hiuksiani näin?" Boleslava kysyi.

"Haluan. Ne sopivat sinulle!"

Olkaa hyvät. Tässä vielä pikku muistutus:

"Ei, en ole suinkaan lopettamassa tarinaani ^-^ Jatkan sitä tällä viikolla, ajattelin nyt vain ilmoittaa muutamasta asiasta.