Palasinkin jo nyt ^^' en halunnut kiduttaa teitä enempää, ja muutenkin nyt oli luppoaikaa.... sitten jälleen vähintään 15 päivän tauko. En tiedä vielä... ^.^ Tässä osassa on hän-kertoja... ;D

Noniin, osa 17 on luettavissanne. Kommentoikaa jookosta? :)

"Ääh... Minttutee ei tee iholleni hyvää. Ja kaiken kukkuraksi joudun pelaamaan tätä inhottavaa peliä!" Dawn mutisi naama mutrussa. Minttutee oli tosiaankin saanut hänen ihonsa melkein normaalin näköiseksi. Jatkuva shakinpeluu oli vienyt Dawnista kaikki mehut.

Hän tosin havahtui, kun aisti ihmisen olevan tontilla. Outo mies katseli taivaalle, ja ihmetteli. Aivan kuin hän ei olisi koskaan ennen nähnyt lunta! Eikä hänellä ollut edes ulkovaatteita päällään, ihme kun ei jäätynyt.

"Ööö... Mitä sinä teet täällä?!" Dawn kysyi varovasti. Hän pelkäsi, että noin komea mies juoksisi hänenlaistaan vampyyria karkuun. Dawn katsoi syvälle miehen silmiin, vastausta odottavasti.

"No, jos totta puhutaan... olen täysin pihalla siitä missä olen. Eli oikeastaan en tee mitään. Katselen lunta, ja koitan pähkäillä mistä saisin yösijan. Onko sinulla mitään ehdotuksia, olen meinaan aivan jäässä!" mies selitti kamalalla vauhdilla. Dawn räpäytti pari kertaa silmiään, ja huudahti sitten: "Tiedän mainion paikan! Tule luokseni yöksi! Mikä muuten nimesi on..?"

"Olen... no, se selvitköön sinulle myöhemmin. En kerro nimeäni koskaan julkisilla paikoilla."

Dawn oli ällikällä lyöty. Ei kerro nimeään julkisilla paikoilla?! Kuka tämmöisen vanhan talon luona liikkuisi? Ja miksi kukaan paikallisista edes tulisi sinne, kun tietävät talossa asuvan vampyyreja?!

~sisällä~

"Olet muuten todella kaunis, nuori neiti... Saanko minä tietää nimesi? Jos kerron sitten omanikin?" mies sanoi painottaen minä-sanaa houkuttelevalla äänellä. Dawn nosti käden rinnalleen, ja hymyili.

"Olen... Dawn Knight..." Dawn sanoi ja huokaisi syvään. Miten hän olisi voinut kiintyä tähän mieheen, jonka nimeä ei edes tiedä, ja jonka on tuntenut vasta muutaman minuutin? Ja vielä kaiken lisäksi, Dawn oli ajatellut miestä uhrikseen, ei poikaystäväksi.

"Niin... minä olen Hideki. Sukunimelläni ei kai ole väliä...??" Hideki katsahti alaspäin, ja tarkkaili Dawnin vaatteita.

"LOLITAA?! Oi ihanaa, kerrankin ihminen joka pitää Japanista. Pidätkö sushista? Osaan valmistaa sitä todella hyvin!"

"Eh... juu. Ja sinä olet japanilainen, eikö?" Dawn sanoi ja väläytti nopean, terävän hymyn tuolle komistukselle.

Hideki tosin tyytyi normaaliin valmisruokaan, koska oli todella nälkäinen. Dawn meni sillä aikaa laittamaan Hidekin pedin kuntoon, ja samalla kirosi sitä, että oli vampyyri ja riippuvainen ihmisen verestä.

Kun Dawn tuli yläkerrasta, Hideki käveli häntä vastaan, ja moiskautti suudelman tytön otsalle samalla sanoen: "Hyvää yötä, prinsessa"

Dawn jäi seisomaan paikalleen, ja katsoi kun Hideki nousi portaita pitkin yläkertaan. Hänen ajatuksensa olivat niin sekaisin, että hän oli kokonaan unohtanut, mitä oli ollut tekemässä. Rakkautta ensisilmäyksellä, niinhän sitä sanotaan?

Lady Cambinokin oli ymmärtänyt kasvattinsa Dawnin rakastuneen siihen outoon mieheen. Hän koki sen merkkinä, joka tulkittiin tarpeettomuudella. Siispä hän meni puutarhaan...

...ja antoi auringon polttaa itsensä pieneksi tuhkakasaksi. Hänen tehtävänsä oli suoritettu, mihin häntä enää tarvittaisiin??

"おはよおごぁいます！" (=ohayoo gozaimasu) Dawn sanoi sujuvasti Hidekille. Hideki hymyili, ja sanoi että ääntämisessä on vielä hieman hiomista. Dawn punastui, ja Hideki taputti häntä poskelle.

"Sitäpaitsi nyt on ilta, kello on 19, voi pikku prinsessa taidat olla aivan sekaisin!"

"Ei, en lainkaan! Olen aivan kunnossa! Minä herään aina..." Dawn nielaisi, ja vilkaisi Hidekiin, joka katsoi Dawnia odottavalla ilmeellä.

"Niin? Kerro loppuun??" Hideki tokaisi lopulta. Dawn pysyi hiljaa, ja puna hänen kasvoillaan syveni. Hän melkein paljasti olevansa vampyyri!

Hideki otti Dawnin käsistä kiinni. "Kyllä sinä minulle voit kertoa, prinsesssa. En suutu, olen tottunut järkyttäviin totuuksiin."

Dawn katsahti toiseen suuntaan, ja kyynel vierähri hänen poskelleen. "En voi."

Hideki huokaisi, ja taivutti Dawnin melkein maahan asti. "Voi, kyllä sinä voit. Kerro! Nyt minua häiritsee tuo salailu! Ei se voi olla niin paha asia..." Hideki lähestyi Dawnia, aivan kuin suudellakseen tätä. Dawn oli hiljaa, katsoi vain syvälle Hidekin silmiin...

"EI! En voi sanoa sitä!" Dawn huusi, kun Hideki olisi ollut valmis suutelemaan tyttöä. "Ei... anna minun olla, pyydän.... Pakene! En halua että sinulle sattuu mitään.... Koska minä... minä..." Dawn änkytti.

"No jes, lisää salaisuuksia! Olet aika hankala tapaus, prinsessa. Ja miksi minun pitäisi paeta näin ihanan naisen luota, vieläpä silloin, kun hänellä on jäänyt juttu kesken?" Hideki nosti Dawnin ja katsoi häntä sen näköisenä, että voisi ruveta itkemään hetkenä minä hyvänsä.

Hän talutti Dawnin sohvalle, ja laittoi käden hänen olkapäälleen. Dawn hymyili, ja otti Hidekin toisesta kädestä kiinni. Hänestä oli ihana olla rakastamansa miehen kainalossa. Hiljaisuuden tosin rikkoi Hidekin kommentti...

"Niin, kerrotko nyt?"

"En voi olen pahoillani... en halua satuttaa sinua. Tiedän, mitä tapahtuu, jos kerron!" Dawn kuiskasi.

"Miten sinä minua voisit satuttaa? Ja vaikka se olisi mitä, sinä olet aina minun pikku prinsessani. Aina.... ja ikuisesti."

Hidekin sanat lämmittivät Dawnia. Hänen teki mieli kertoa, mutta ei tiennyt kummasta aloittaa. Lopulta hän tuli päätökseen. "Kun minä... Siitä hetkestä lähtien, siis kun tulit... olen tuntenut outoa lämpöä sydämmessäni. Tuntuu kuin olisin turvassa... ja että minun ei tarvitsisi pelätä. Sitä ennen aina pelkäsin, että naapurustolaiset tulevat terävien puukeppien ja soihtujen kanssa tappamaan minut... aivan kuin olisi uhka heille."

"Oletko sinä...?? Vampyyri?!" Hideki katsoi Dawnia kauhistuneella ilmeellä.

"Tiesin, mitä tästä seuraa... nyt et enää..." Dawn parahti itkuun.

~kuukautta myöhemmin~

"DAWN! Missä olet?!" Hideki huusi.

"Olen alhaalla! Tule tänne!" Dawnin ääni kaikui uudessa, suuressa talossa. He olivat päättäneet ostaa uuden talon, ja asua siellä yhdessä. Hideki oli tottunut siihen, että Dawn on vampyyri, ja ymmärsi tätä todella hyvin.

"Olet niin vikkelä, että oikein päätä huimaa!" Hideki sanoi rauhallisesti samalla katsoen kaunista tyttöä, jolle punaiset huulet ja vahva silmämeikki sopivat täydellisesti. Dawn hymyili, ja väitti, että ei hän ole vikkelä, vaan hidas. Hänen olisi pitänyt purkaa jo monet monet muuttolaatikot, mutta Hideki vei hänen kaiken aikansa.

"Hideki... mennäänkö syömään? Minulla on nälkä..."

Nuoret kohottivat maljan, ja hymyilivät toisilleen. Nyt oli tärkeä ilta. Oli täysikuu, ja Hideki oli varautunut siihen täysin. Hän oli harjoitellut tuntikausia, ja viimeinkin oli varma päätöksestään.

"Dawn Marie Knight... Tuletko vaimokseni?" hän sai sanottua. Dawnin suu loksahti auki, ja hän otti sinisen samettirasian käteensä. Hän avasi sen, ja sen sisällä oli kaunis sormus, jonka Dawn pujotti epäilemättä vasempaan nimettömäänsä.

"Oi Hideki! Tottakai tulen!"

Kun Hideki meni laittamaan ruokaa, Dawnille tuli huono olo. Mahassa kiersi, ja oli väsynyt olo. Häntä heikotti, joten hän päätti mennä nukkumaan aikaisin.

Dawn lensi huoneeseensa. Hän halusi mennä heti nukkumaan, niin huono olo hänellä oli. Hidekin huuto tosin keskeytti Dawnin suunnitelmat.

"Dawn, minne menit? Laitan ruokaa!"

"Hideki-kulta, minulla on kamalan huono olo... haluaisin nyt vain nukkua. Laita ruoat jääkaappiin, syön sitten illalla."

~kuukauden kuluttua~

"Voi ei.... Minun on kerrottava Hidekille..." Dawn ajatteli. Hänen vatsansa oli pyöristynyt, ja Dawn tiesi todella hyvin, että hänen sisällään kasvoi pieni ihme. Aamupahoinvoinneille siis löytyi syy.

Häät tosin olivat tiellä, ja kertominen viivästyi. Dawn oli onnellinen, kun sai mennä naimisiin niin ihanan miehen kanssa kuin Hideki oli.

Kovalla innolla odotettu äiti, Phoebe, saapui myös paikalle. Severi oli saanut elinkautisen, Dawnin sisarukset olivat kuolleet. Heidän perhettään vainottiin. Syytä ei tiedetty, mutta tuntui, että kaikki olisi ollut Dawnin niskoilla. Niin kaikki kyllä olikin. Kaikki alkoi siitä, kun Dawn syntyi. Heti tiedettiin, että hänestä tulisi jotain suurta, että hän synnyttäisi lapsen, jolla on tehtävä. Että hänen pitäisi uhrautua, jotta elämä palaisi raiteilleen.

"Hideki... minä odotan lasta... meidän lastamme." Dawn sanoi, ja sai Hidekin melkein hyppimään riemusta.

"Aivanko totta! Uskomatonta! Kuinka kauan olet tiennyt?"

"Noin... kaksi viikkoa. En viitsinyt kertoa, kun oli niin paljon muutakin tekemistä. Mutta nyt voimme kasvattaa lapsemme avioliitossa..."

Dawnin verenhimo oli kasvanut, eikä enää voinut pitää näppejään erossa Hidekistä. Tätä hän oli pelännyt. "Katso minua syvälle silmiin..." Dawn sopersi.

"Mmmh... Mitä?!" Hideki katsoi Dawnia, mutta ei enää voinut irroittaa katsettaan. Hän oli hypnoosissa, ja tiesi, mitä tulee tapahtumaan.

"...jossa on kaksi vampyyriä!" Dawn upotti terävät kulmahampaansa Hidekin kaulaan, ja katsoi, kun veri valui pitkin hänen kaulaansa. Dawn nuoli veren... hän ei ollut kuvitellut, miten hyvältä se saattoi maistua.

Pian hänen edessään seisoi mies, jota rakasti. Vampyyrina. Dawn tajusi, mitä oli tehnyt, mutta päätös oli lopullinen. Hänen pitäisi elää ikuisesti toisen vampyyrin kanssa. Ei, se oli niin väärin...

...mutta elämä jatkui. Dawnin vatsa alkoi olla jo valtava, ja Hidekillä oli paljon tekemistä vauvan viihdyttämisessä. Hän ei tosin halunnut vauvan viihtyvän masussa kovinkaan kauaa, vaan että tulisi heti äidin ja isin luo.

Lapsi päätti tulla ulos puolta kuukautta ennen laskettua aikaa. Oli keskiyö, ja Dawnin huudot kuuli myös ulkona oleileva Hideki. Hän juoksi katsomaan, olisiko myös vauva vampyyri. Pienenpienet kulmahampaat, ja kauniit suuret punaiset silmät.

Mutta vauvathan eivät voi olla vampyyrejä. Dawn ja Hideki katsoivat hymyillen pientä vauvaa... Pojalla oli ruskeat silmät, isänsä tumma iho ja hiukset. Ei mitään Dawnilta. Dawnin poskelle vierähti kyynel.

"Niin isänsä näköinen. Miksi tämä tapahtuu juuri minulle?!"

"Dawn... mikä annetaan sille nimeksi?"

"Ryuu. Poika on Ryuu."

Hideki huomasi Dawnin alakuloisuuden, ja meni peittelemään Ryuun. "Oletpa komea poika... en haluaisi jättää sinua tänne yksin. Haluaisin olla vierelläsi koko yön!"

"Voi ei... en halua... Toivottavasti tämä johtuu vain niistä pilaantuneista munakkaista. Minulle riittää vain yksi lapsi. Yksi lapsi elämään täydellisen helvetin keskellä."

Dawn tunsi itsensä liian nuoreksi äidiksi, joten päätti käyttää juomaa, jonka löysi Lady Cambinon kartanosta. Sen etiketissä sanottiin;

ちおながすたびにいきてれりゆう. Only for teenage girls to grow up.

Lady Cambinon vanha mekko tuli nyt käyttöön. Dawn kiitteli viisauttaan ottaa mukaan Ladyn vanhoja vaatteita. Hän katseli itseään peilistä, ainakin yritti. Sen jälkeen hän lensi alakertaan kertomaan Hidekille muutoksestaan.

"Katso nyt! Enkö olekin paljon naisellisempi ja kauniimpi... Oi ihanaa, että viimeinkin yltän edes kunnolla suutelemaan sinua!" Dawn huudahti ja moiskautti Hidenkin huulille ison pusun.

"Voi, prinsessani... ei sinun olisi pitänyt. Oli kivaa, kun olit teini. Olit niin pikkuinen..." Hideki sanoi, ja kuulosti hiukan pettyneeltä. Aivan kuin hän olisi halunnut käyttää heiveröistä teini-Dawnia hyväkseen.

"ANNA LAPSENI TAKAISIN!" nuori, aasialaisen näköinen nainen astui sisään edes koputtamatta.

"Kuka olet?!" Dawn kysyi ja näytti todella vihaisen ilmeensä.

"Umeko. Umeko Niji. Anna lapseni takaisin, tai muuten.... haluan poika takaisin!"

"Mitä?! En luovuta Ryuuta missään nimessä! Hän on sitäpaitsi minun lapseni!"

"Kuule nyt ruma akka! Anna poika takaisin, tai sinä ja miehesi käydä huono! Minä olen tulla tänne pitkä matka! Minä ei lähteä tyhjä käsi! Anna Yoshirou minulle, heti!" Umeko tuntui huutavan niin kovalla äänellä kuin mahdollista. Ja suoraan Dawnin korvan juuressa.

"Yoshirou?! Täällä ei asu ketään sen nimistä! Vain Dawn, siis minä, ja Hideki, mieheni ja meidän poikamme Ryuu! Mene, äläkä tule enää takaisin!" Dawnilta meni hermot, ja hän astui askeleen lähemmäksi Umekoa.

"MENE!" Dawn oli jo niin raivoissaan, että voisi vaikka katkaista tuolta naiselta kädet. Pikkuinen tökkäys tosin auttoi Dawnia huomattavasti pitämään vielä hetken pinnansa.

"EI, ei. Umeko ei tahdo sota. Umeko tahtoo vain yksi lapsi takaisin..."

Dawn juoksi hakemaan Ryuuta. Samassa kehdosta nousi Lady Cambinon haamu, joka huusi terävällä äänellä:

"ANNA LAPSI UMEKOLLE! SINÄ VAIN TUHOAT RYUUN! TUHOAT KAIKEN, DAWN MARIE KNIGHT! KNIGHTIT TUHOAVAT!"

Dawn säikähti niin pahanpäiväisesti, että hän jopa hetken harkitsi lapsen antamista Umekolle.

"EN IKINÄ! Ryuu on kaikkeni!"

Hideki kuunteli vaimoaan, kun tämä selitti kaiken tapahtuneesta. Pikkuinen Ryuu näytti ymmärtävän, ja samalla kärsivän. Ryuu todellakin sai elää täydellisessä helvetissä. Ja vieläpä se raaka totuus, että hänellä olisi tehtävä... tehtävä, jota ei voi luovuttaa kenellekään toiselle.

Umeko itki eteisessä. Dawnin alkuperäinen lämmin ja rakastava, kärsinyt sydän ikäänkuin teki comebackin, ja hän sääli hieman tuota naista. Hän katsahti naiseen, ja sitten Hidekiin joka piti Ryuuta sylissään.

Dawn suostui näyttämään Umekolle lastaan, juuri ennen kuin Umeko olisi lähtenyt. Nuori nainen katsoi herkeämättä pientä lasta, ja hymyili tälle. Sitten hän lähti. Dawn katsoi lastaan.

"Ryuu... RYUU?! Mikä sinulla on?! Ryuu, miksi sinä..." Dawn hätääntyi, kun huomasi Ryuun silmien muuttuvan punaisiksi. Ehkä vampyyriveri... ei, ehkä nimi on enne (Ryuu tarkoittaa lohikäärmettä)... hän keksi tuhansia muita syitä, ja vaivihkaa kiidätti Ryuun nukkumaan kehtoonsa.

"Voi ei! Juuri niin kuin kirjassa sanotaan!" Dawn oli saanut käsiinsä Danan löytämän kirjan, ja luki siitä "Dawn"-kohdan jälkeen "Ryuu"-kohdasta.

"...kun täysikuu loistaa, Ryuun silmät muuttuvat punaisiksi, ja hänen tehtävänsä on laitettu alulleen. Mikään ei tule palaamaan normaaliksi, etenkään Umeko-nimisen naisen kohtaamisen jälkeen. Suuri tuho, nimeltään　ことね 　(=kotone) tulee tuhoamaan tulevaisuuden. Ryuu saa käsiinsä avaimet, joilla kontrolloida koko universumia. Vai yksi henkilö voi olla Ryuuta voimakkaampi. Lohikäärmettäkin vahvempi. Kirjaakin tuhoisampi."

"Voimakkaampi... Vahvempi... Tuhoisampi?!"

"No, mikä suunnitelma?" Akira kysyi Umekolta, joka oli asettunut talon pihatielle istumaan.

"Yksinkertainen. Vain yksi asia voi olla Ryuu voimakkaampi. Se yksi asia on... ことね。　(=kotone)

Olkaa hyvät. Seuraavaksi tulossa... Niin, mitä on seuraavaksi tulossa? En voi kertoa, sillä en tiedä. Kukaan ei voi tietää tulevaa. Ainakaan Ryuun tulevaa. PAIPAI, nyt menen Norjaan! Nähdään joskus, hehheee!!<333 Tulee kamala ikävä teitä<3333 PALJON kommenttia tai suutun. >8D