No, lyhyempänä sitten... Kertojana edelleen Chiyo-chan. ^^ Mainostusta: KLIKKAAAA~

Juoksin suoraan Midorin, Huonetoverini luo. Hän näytti säikähtäneeltä, kun kerroin koko jutun.

"Mitä?! Ayaneko! Olet tainnut nähdä vain pahaa, todella pahaa unta!"

..hän parahti ja kääntyi katsomaan muualle. "Ayane ei ikinä tekisi mitään sellaista!" Midori muuttui oudoksi, kamalan hermostuneeksi kuullessaan jutun.

Hän passitti minut kylpyhuoneeseen, ja täytti ammeen. "Huuhdo ne ajatukset pois mielestäsi. Mitään ei edes tapahtunut..."

Midori käveli maltillisesti kulman taakse, mutta sitten kuulin juoksuaskelia. Mikäköhän hänelle oli tullut? Oliko jonkin Ayanessa... Tai minussa vikana?

"Illalla on sitten muuten bileet autotallissa..." kuulin hänen huutavan. Bileet. Saikohan niitä järjestää?

No, illalla sitten oli ne bileet. Hieman erilaiset, mitä olin kuvitellut. Kaikki olivat juhlapuvuissa, mutta musiikki oli niinsanotusti rankemaa kuin olin odottanut, - Marilyn Mansonia. Vaikka normaalisti noudatimme tiukasti koulumme suojelijan, Kotonen oppeja, useimmat oppilaista olivat päätyneet satanisteiksi.

Tuntuu kuin minustakin tulisi sellainen.

"Tämä on kyllä hyvää musiikkia... Tuntuu ihan sydämmessä asti!" Emiko letkautti, kun istuimme korejen päällä ikäänkuin odottaen jotakuta.

"Mutta... oletko sinäkin satanisti...?" kysyin varovasti. Oikeasti halusin myös olla sellainen, mutta pelkäsin kiinnijäämistä. Ja entä jos jatkaisin sitä aikuisena, ja lapseni, jos niitä saisin, jatkaisivat sitä minun jälkeeni? Mitä siitä seuraisi?

Emiko kääntyi katsomaan minuun päin. "Olen. Melkein kaikki täällä ovat..." hän hymyili. Kukaan ei siis enää luottanut Kotoneen tai muihin kameihin...

Nousin ylös järkyttyneenä, mutta vastaan tuli Ayane. "Hei, tanssitaanko? Tää on hyvä biisi..." hän sanoi ja osoitti ensin itseään ja sitten minua.

Hätkähdin. Tanssia...? "No, vaikka..." sanoin ennen kuin ehdin edes ajatella asiaa sen enempää.

Hän veti minut keskelle lattiaa. Tanssimme hetken, kunnes autotallin nurkasta kuului pyyntö maljan kohottamiseen.

"MIDORILLE!" kuului moniääninen huuto, ja katselin muita juhlavieraita. Emiko katsoi koko ajan vain Midoria. Katsoin Ayanea. Hän katsoi Midoria hieman halveksuvasti.

Sen jälkeen... porukka nosti minulle maljan. Olin kovin otettu, kun kaikki kerääntyivät ympärilleni... Mutta Midori pysyi loitolla.

Silloin huomasimme, että Lehtori Collins tuli sisään. Jäimme kiinni.

Seuraavan iltapäivän vietimme luokassa istuen hiljaa. Jälki-istunnossa. Kaikki kuuntelivat Lehtorin saarnaa...

"Alkoholille on monta hyvää vaihtoehtoa! Miksette menisi pelaamaan jalkapalloa?" hän heristi sormeaan ja katsoi kaikkia tuimeana.

Midori sanoi töykeästi: "Siellä oli huono sää."

Illalla Ayane halusi puhua kanssani. Ulkona. Kun ei ollut oikein muita mahdollisuuksia, menin hänen mukaansa.

"Chiyo! Eikö se ollutkin kamalaa..?" hän kysyi oudon iloisella äänellä. "Mutta odotappa, kun muutan omaan kotiin! Sitten vasta hauskaa onkin!" Ayane jatkoi.

Mitä hän mahtoi tarkoittaa? Katsoin häntä varovasti.

"Mutta haluan, että annat minulle anteeksi sen eilisen käytökseni.. olin todella tyhmä." hän vaikutti ihan toiselta henkilöltä. En edelleenkään saanut sanaakaan suustani. Olin kuin mykkä, mutta hymyilin.

Mutta hän teki sen taas. Hän tarttui minusta kiinni, ja painoi huulensa huuliani vasten. Tällä kertaa en vastustellut.

Neljän vuoden päästä, kun olin suorittanut kouluni loppuun, ja päässyt irti satanismista, ja ostanut oman talon, olin perustanut yrityksen kampaamo-alalle. Kampaamon nimi oli Fairytale.

Se oli minun, ja Ayanen oma yritys. Minä hoidin kampaukset, ja Ayane rahankeräyspuolen.

Mutta meillä riitti aikaa myös toisillemme. Meistä pidettiin kampaamon takia, mutta inhottiin erilaisuutemme takia. Seksuaalivähemmistöjä sorretaan aina. Mutta olimme tottuneet siihen, joten emme edes viitsineet ajatella asiaa.

"Ayane. Olen miettinyt...Haluaisin lapsen..." sain sanottua eräänä iltana.

"Niinkö? Tarkoitatko adoptiota?" hän kysyi ja hymyili. Nyökkäsin varovasti, ja sain vastauksenkin.

"Tottakai. Mikä vain tekee sinut onnelliseksi..."

Muutamina iltoina, aina ennen nukkumaanmenoa olin nähnyt lastenhuoneen peilissä jotain outoa. Jotain... erilaista. Kun käden laittoi peilin päälle, se alkoi hohtaa. Kun kosketti sitä, käsi katosi peilin sisään. En uskaltanut vielä ottaa riskiä. Halusin ensin nähdä adoptoimamme lapsen.

Eräänä toukokuisena aamupäivänä se sitten tapahtui. Lapsi, jonka olimme adoptoineet, saapui.

Tytön nimi oli Magi. Hän tuli heti ensimmäisenä halaamaan minua, ja kuiskasi korvaani "äiti..."

Millaista tulisi olemaan, kun on kaksi äitiä...

Leikkasin ja värjäsin Magin hiukset. Illalla, kun Ayane tuli töistä, hän tapasi tytön. Hän oli niin iloinen, että tyttö ei laittanut pahakseen kahta äitiä. Sosiaalityöntekijä kertoi meille, mitä hänen oikeille vanhemmilleen oli käynyt.

Magi oli ollut illan kotona yksin, kun hänen vanhempansa lähtivät ystäviensä juhliin. Vanhemmat juhlivat rajusti, joivat ehkä hieman liikaa, ja seuraavana päivänä Magi löysi heidät ulko-ovelta. Ammuttuna.

Kovista kärsimyksistään johtumatta hän ei ollut moksiskaan.

"Thihi, minulla on jo ensimmäinen kepponen mielessäni..." Magi puheli hiljaa itsekseen. Pelkäänpä, etten halua tietää mikä se on.

Kun Magi oli lähtenyt keppostelemaan alakertaan, päätin kokeilla, mitä tapahtuu kun astuu peilin sisään. Ajattelin kauhuissani, mitä olisi tapahtunut, jos Magi olisi huomannut sen ennen minua. Jos hänelle olisi sattunut jotain...

Silmissäni välähti, ja sitten seisoin kotimme edessä. Vieressäni oli vanha mies.

"Tiedätkö... olet osa Knightin suurta, kunniallista sukua. Sinun täytyy jatkaa sitä, mutta adoptoimasi lapsi, Magi, ei kykene siihen." mies sanoi vakavalla äänellä.

"Mitä? Tarkoitatko, että minun täytyisi... pettää Ayanea, jotta saisin oman lapsen, joka kykenisi jatkamaan sukua, josta en tiedä yhtään mitään?" sydämmeni hakkasi. Tämä oli varmasti vain pahaa unta.

Mies kääntyi minuun päin.

"Bradleyn suursuku vainoaa teitä, Knightejä. Seuraukset ovat vakavat, jos et saa lasta, jolla on lumenvalkea iho." mies jatkoi.

"Tässä. Nyt sinun ei tarvitse pettää häntä. Mutta muista, huolehdi perheestäsi, myös Magista, kuin omasta perheestäsi. Älä kohtele heitä paremmin tai huonommin, kuin omaa lastasi."

"Entä jos en halua ottaa sitä? Olen tyytyväinen nykyiseen elämäntilanteeseeni!" huudahdin ja katsoin epäluuloisesti tuota vahaa, ryppyistä miestä.

"Sinun täytyy ottaa se." mies tyrkkäsi laatikon minulle, ja samassa se katosi. Mikä tämä paikka oli?

"Mutta... miksi? Mikä tämä paikka on?" sain sanottua, vaikka olin todella järkyttynyt miehen käytöksestä.

"Etkö näe? Tämä on kotisi! Ainoa muutos vain... 1900-luvulla." hän naurahti, ja virnisti epämiellyttävällä tavalla. Peräännyin hieman taaksepäin.

"1900... mutta miten? Onko tämä talo niin vanha?!" en ollut osannut odottaa sellaista. Minulla oli hieman päälle sata vuotta vanha talo, joka oli vielä kaikenlisäksi ostettu pilkkahintaan!

Mies katsoi minua tuimasti. "Tämä on vuosi, jolloin Bradleyn suvun viha Knightien sukua kohtaan alkoi. Ja he hautovat edelleen kostoa. Seuraukset ovat vakavat, jos et saa lumivalkoista lasta."

Sitten mies katosi. En ehtinyt reagoimaan mitenkään.

Mikä se lahja oli? Oliko tämä vain unta?

Pian huomasin olevani taas lastenhuoneessa. Pyyhin hikeä otsaltani. Tuo peili hävitettäisiin, vaikka mikä olisi. En halunnut saattaa Magia vaaraan.

Mielessäni pyörivät tuhannet kysymykset. Päätin kuitenkin unohtaa koko asian, ja jatkaa elämääni normaalisti. Vakuutin itselleni, että olin vain sekoamassa.

Ennen kuin ehdin edes keittiöön asti, Ayane oli tullut minua vastaan, ja polvistunut eteeni.

"Chiyo... Olen miettinyt tätä pitkään..." hän katsoi minua suoraan silmiin, ja hymyili.

"Ayane...?" tiesin, mitä oli tapahtumassa, tämä oli se, mitä halusin elämältäni. Halusin Ayanen.

"Tulisitko vaimokseni?" Ayane osasi tehdä hetkestä niin kauniin, että sydämmeni pomppasi ainakin kurkkuun saakka. Pääsitn iloisen huokauksen, ja nappasin sormuksen.

"Tottakai! Rakastan sinua... Ayane!" sanoin ja halasin häntä. Unelmani oli täyttynyt. Minulla oli perhe.

Mutta en voinut tietää, että muutaman kuukauden päästä tapahtuisi jotain niin kamalaa.

Huomasin olevani raskaana. Olin päätellyt, että se johtui siitä vanhasta miehestä, joka antoi silloin minulle sen lahjan.

Ayanen reaktio ei todellakaan ollut mukava. Hän luuli minun pettäneen häntä...

"Miksi teit näin minulle? Juuri kun olimme onnellisia! Luulin että luotat minuun!" Ayane raivosi, ja katsoin häntä varovasti. Hän oli todella peloyyava suuttuessaan.

Koitin turhaan selitellä. "Latenhuoneen peilin kautta pääsee 1900-luvulle! Siellä oli vanha mies, joka antoi minulle lahjan... ja sen takia olen raskaana! En ikinä pettäisi sinua, olet se ainoa minulle!"

Magi oli kiinnostunut erityisesti musiikista, ja tanssimisesta. Hän tanssikin kaiket päivät koittaakseen unohtaa Ayanen ja minun riidat. Saimme katsoa, kun rakkaamme kärsi, niinkuin myös me. Omahan oli vikani, mitäs olin niin utelias.

Luulen, että tätä ei olisi voinut välttää.

Ayane koitti monet kerrat pyydellä anteeksi Magilta, tuloksetta.

"Mikä sulla on? Älä tuu mun lähelle! Mä haluun olla rauhassa!" Magi huusi ravostuneena Ayanelle. Ayane näytti hyvin surulliselta, Magikin ilmeisesti oli hieman erakoitumassa.

"Magi!" Ayane huusi, mutta nopea Magi oli jo kiiruhtanut yläkertaan, omaan huoneeseensa.

Voin kuvitella, miten yksinäiseksi hän tunsi olonsa.

"Miksi sinä oiken sait alkusi...  ja mistä? Tuntuu, kuin minulla ei olisi vastausta mihinkään.." puhelin usein vauvalle. Minulla oli kamala syyllisyydentunne, kun sain katsoa Ayanen ja Magin kärsivän minun takiani. Pelkäsin, että jotain kamalaa tulisi tapahtumaan. Se kamala kasvoi sisälläni.

Ayane jatkoi Fairytalen toimintaa. Minä en voinut mennä töihin, jotten herättäisi turhaa huomiota.

Ayane näytti onnelliselta saadessaan toimia yksin. Kaiken tämän vihan ja kireyden keskellä hän löysi jotain mistä nauttia. Muistot palasivat mieleen, kun Lilian oppilas, koulupuku päällään tuli kampaamoomme.

Siellä kaikki oli sentään kunnossa. Mielessäni kasvoi taas satanistisia ajatuksia.

Ayane sai jonkinmoisen kontaktin Magiin. Mutta kumpikaan ei halunnut puhua minun kanssani.

"Magi hei. Mennäänkö illalla katsomaan katolle tähtiä? Siellä on todella upeat näkymät! Vieläpä, kun talomme sijaitsee kukkulalla, täältä näkee hyvin koko SimCityn..."

Lopulta koitti se päivä, kun lapsi syntyi. Nyt kaduin todella paljon sitä, että olin halunnut tietää mitä sen peilin takana oli.

Se sattui. Tuntui kuin sydämmeni revittäisiin hajalle. Lapsessa oli jotakin vikaa. Se ei ollut normaali. Aivan kuin sillä olisi ollut yliluonnollisia kykyjä.

Sain vihdoinkin pidellä käsissäni tuota suloista lasta. Olin niin heikkona, etten edes jaksanut kunnolla pidellä lasta sylissäni. Annoin lapselle nimeksi Akira.

Illemmalla sain puhuttua Ayanen kanssa. Magi oli nukkumassa, samoin Akira.

"Ayane. Olen pahoillani kaikesta, mutta se mies..." pidin tauon. Tätä oli niin vaikea sanoa. "Et varmaan usko, mutta rakastan sinua niin paljon, enkä halua elämältä muuta. Näin vain tapahtui. Toivon että ymmärrät..."

"...mutta kiitos näistä vuosista. Minun täytyy lähteä. En voi jäädäkään... Pidä huolta Magista ja Akirasta. Älä kohtele Akiraa huonommin kuin Magia. Minä hakeudun nyt hoitoon. Kaikki ei todellakaan ole nyt kunnossa."

Tunsin kuinka Ayane rutisti minua.

"Tuen sinua. Tulen joka viikko tapaamaan..." hän sanoi ja huokaisi. Painoin hänen huulilleen viimeisen suudelman, ja lähdin soittamaan itselleni taksia.

Olkaa hyvät! Seuraava osa ilmestyy ööö... Entiiä. ^^ Mahdollisimman nopeasti tosin. Wuhuu~

Ja joku antaa toimivan linkin siihen raskausvaatehackiin, jookosta? .____.